(Päivitetty 19.2.2018)

Meille on kuulkaas tulossa hienot kisat! Jäätä on reippaasti yli 50cm ja näillä pakkaslukemilla saadaan vielä lisääkin (-10c)! ❄️Myös viikonlopulle on luvattu kirpsakkaa pakkasta ja auringon paistetta! Kuljettajia Kivitippu JM-Talvimestaruuskisoihin ilmoittautui 331, kiitos! Vielä riittää hieman puuhastelua tapahtuma-alueella ja pianhan se ensimmäinen kisapäivä jo koittaakin! ��

��TERVETULOA! ��

#kivitippujmtalvimestaruus2018 #talvimestaruus2018 #talvimestaruus#kivitippu #Lappajärvi #Lappajärvenua

��: Henri Vesapuisto

HUOM! Kuvista alimmaisena kartta tapahtuma-alueesta!

Jäädyttäminen on helppoa näillä pakkasilla!

Viime viikonloppuna (3.- 4.2.) pääsimme taas talkoilemaan talvimestaruusareenalle. Jää alkoi olla jo sen verran vahvaa, (40-43cm), että se kantoi myös raskaampaakin kalustoa ja täten helpotti kilpailualueen työstämistä huomattavasti. Viikonlopun aikana levennettiin rataa, aukaistiin kaikki loput tarvittavat alueet, uudelleenmuovailtiin mutkia ja jäädytettiin rata-aluetta sekä varikkoa. Onneksi myös lunta oli kertynyt jäälle jo sen verran, että saimme vähän penkkojakin tehtyä. Kaiken kaikkiaan keliolosuhteet näyttävät myös tulevina päivinä olevan meidän puolellamme, mutta jos jotain vielä saisimme toivoa, se olisi lisää lunta! 

Kuvateksti

Kuvateksti

Lauantaina 20.1 kokoonnuttiin talkooväen kanssa Kivitipun rantaan suunnittelemaan tulevaa kilpailualuetta. Varikkoaluetta ryhdyttiin parin traktorin voimin lanaamaan sekä hartiavoimin jäädyttämään. Suunnittelimme myös radan muotoa. Sunnuntaina saatiin kalustoa paikalle ja aloitettiin veden pumppaus varikkoalueelle sekä kilparadan muotoileminen ja putsaus. Jäätä on kertynyt hyvin, n.30 cm, eikä tilanne tänäänkään (22.1) näytä ollenkaan hassummalta, kun pakkaslukemat täällä Lappajärvellä huitelevat kahdenkympin tienoilla. Tänään radalla on touhuttu veden pumppauksen lomassa ja lähipäivinä kokoonnutaan taas työstämään rataa. Vaikuttaisi siltä, että meille on syntymässä varsin vauhdikas kilpailurata!

 

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2018 pidettiin Lappajärven urheiluautoilijoille suunnattu, talvimestaruuskisoja käsittelevä palaveri. Palaverin aikana käytiin mittailemassa jään tämänhetkistä paksuutta Kivitipun rannassa, Lappajärvellä. Rata-alueelle kairattiin noin kymmenkunta reikää, joista jään paksuus osoittautui olevan n. 18 cm.

Vaikka jäätilanne on erittäin vaihteleva koko järven alueella, kaiken kaikkiaan rata-alueella tilanne näyttää nyt varsin positiiviselta. Tämä viikko (1.1-7.1.2018) on vielä lauheampaa keliä, mutta tammikuun toiselle viikolle on tämän hetkisten säätiedotteiden mukaisesti luvassa pakkasia. Lappajärven UA seuraa jäätilanteen edistymistä ja tiedottaa asiasta sekä tällä sivulla että Facebookin tapahtumasivulla. Joka tapauksessa, uskomme, että meillä on tällä hetkellä varsin hyvät edellytykset jatkaa talvimestaruuskisojen järjestelyitä!